torstai 3. syyskuuta 2009

syksy saapuu, vie kesän mennessään


illat pimenee ja kylmenee, lehdet kellastuvat pikku hiljaa ja öisin päällemme lankeaa kaunis tähtitaivas, päivät menee tihkusateessa ja mietimme, mihin se kesä taas katosi?

..hassua miten sitä aina miettii ja suunnittelee innoissaan, että tästä kesästä tulee ehdottomasti parhain kesä tähän mennessä, ja suunnittelee kaikkea mitä erikoista tänä kesänä voisi tehdä, mutta näin kesän lopulla taas huomaa, että kesä tämä oli kuin muutkin, ei mitenkään erityinen mutta silti mukava, oikeastaan ei mitään erikoista ole saanut aikaiseksi tai mitään mullistavaa ole tapahtunut. tuntuu, että nämä kesät menee tosiaan aina vain nopeammin kun vanhenee, vaikken minäkään mikään vanhus sentään vielä ole! tottakai myös tältä kesältä silti löytyy asioita ja hetkiä, mitä en tule ikinä unohtamaan. tuntuu, että tämä koko kesä on mennyt melkeinpä töiden parissa, mutta silti olen viettänyt aivan valtavan ihanan kesän, ehkä juuri töiden ansiosta, koska vihdoin koen että olen saavuttanut elämässäni jotain ja minulla on jotain miksi elää ja olen saanut aivan mahtavia työkavereita! monta kokemusta olen taas näiden ansiosta rikkaampi.

nyt syksyn pimentyessä ja yön vallitessa alkaa yksikseen miettimään, että mikä on seuraava askel ja minne suuntaan, välillä vaan kun tuntuu, että on niin hukassa itsensä ja kaiken muunkin kanssa, olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että pitää elää päivä kerrallaan ja antaa asioiden mennä omalla painollaan, menkööt miten menee, aina kaikesta selvitään jotenkin..

olkoot tämä pieni ja ensimmäinen blogi tekstini pieni hyvästi kesälle, odottaen sitten sitä seuraavaa, ei ehkä parempaa mutta varmasti erilaisempaa.

syksy tuo varmasti muutoksia mukanaan, mutta yritetään ottaa ne positiivisesti vastaan. menetykset varmasti surettaa, mutta muistoja minulta kukaan ei pois vie.

hyvästi kesä 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti